Hippiäinen

Minä en tule koskaan 

kantamaan sisälläni maailmaa.

Ei minun ruumiini 

osaa luoda mitään elävää.

Minun vatsani ei paisu 

kuin koivun silmut kevätauringossa

tai kuten oman aikansa helottaneet 

kukkaset syksyisin,

ne jotka kypsyttävät siemenkotiaan 

ja kylvävät niityt täyteen uutta sukupolvea 

seuraavan kesän väriloistoa turvaamaan.

Minun rintani ovat tyhjät ja vatsani ontto.

En tule kokemaan aamupahoinvointia 

tai supistuksia, 

en raskauden mukanaan tuomia kiloja, 

en äitiyden suruja tai iloja.

Raskausarvet eivät koristele vartaloani 

enkä koskaan tule kuulemaan 

pienen sydämen sykettä 

oman sydämeni alapuolella.

Olen kuin sirkuttava pikkulintu 

joka voi joko ottaa 

pesäänsä vastaan käen munan 

ja huolehtia siitä kuin omastaan 

tai sitten voin valita elää vain itselleni. 

Voin antaa ylitsepursuavan 

rakkauteni ja hellyyteni niille 

pienille jaloille jotka tulevat joskus 

tepsuttelemaan talossani 

ja taluttaa suojateiden ylitse 

veljieni ja muiden läheisteni lapsia.

(ei paineita broidit)

11.5.2019

#lapsettomuus #tahatonlapsettomuus #lapsettomienlauantai #yksiviidestä #simpukkaviikko #runo #runotyttö

Kynttilöitä ja kimmellystä (eli pari sanaa kuluneesta vuodesta)

 Hei vaan kaikki! Taas on mennyt melkein vuosi täysin hiljaiselon merkeissä. Sanat ovat edelleen pysyneet piilossa. Onkohan täällä enää ketään lukemassa näitä minun höpöttelyjäni?
Joskus, tai oikeastaan aika usein joku muu on jo sanoittanut tai kirjoittanut omassa päässä pyörivät ajatukset niin hyvin, ettei itse oikein viitsi edes yrittää. Tänään kuuntelin  spotifyn minulle kokoamaa suositussoittolistaa ja sieltä korviini pomppasi Haloo Helsingin laulu, "Terveisin mä". Tämä kappale on ihanan hyväntuulinen selviytymis- ja voimabiisi jonka sanoituksiin voin samaistua hyvin.
Vielä ei kyllä mennä kohti kevättä, mutta joulua kohti kuitenkin. Kulunut vuosi on ollut yksi elämäni mahtavimmista, mutta myös ajoittain aika raskas. Opintoja oon saanut eteenpäin ihan kivasti. Lisäksi oon viettänyt aikaa ystävieni kanssa, seikkaillut ja nähnyt uusia paikkoja (muun muassa Kööpenhaminan, Kolin ja Sallan), hiihtänyt, pyöräillyt, lasketellut, löytänyt uuden ponirakkauden, oppinut laukkaamaan ilman satulaa, leikkinyt vähän kotia Herra T:n ja hänen kämppiksensä kanssa sekä toteuttanut muitakin pienempiä ja suurempia unelmia.
Kaikenkaikkiaan takana on siis oikeinkin kiva vuosi ja tästä on hyvä jatkaa eteenpäin kohti seuraavaa. Ensi vuonna lupaan panostaa blogiin enemmän ja pitää teitä paremmin ajan tasalla.

Hyvää adventin aikaa ihanat!
💗: Ninni ja Nipsu

Sallassa pikkuveljien kanssa

Kööpenhaminan kukkasia

Petteriponi 💗

Hauras

Kaikki on kerrankin hyvin näin,

me istutaan hiljaa vierekkäin

kuin nukkuvat linnut orsillaan

upotaan onneen, untuvaan,

päät toistemme siipien alla

suojassa kylmältä maailmalta.

Kaikki on paremmin kuin ikinä ennen,

mulla on sut ja sä oot täydellinen.

”Parasta mitä ikinä..” kliseisesti

ja silti mä olen vielä niin rikki

että välillä öisin herään miettimän

sitä kipua joka kirkuu sisällä pään.

Ajatukset räpistelevät hädissään,

vaanivat, teroittavat kynsiään.

Kuin riivatut linnut ne odottaa

pääsevänsä vapaaksi vankilastaan,

mun unelmat haaveet raatelemaan.

Yksinäisinä öinä ne punovat juoniaan.

Ja taas ahdistus hiipii unikaveriksi

mä onneton pelkään oonko tarpeeksi

ja mä mietin jos näkisitkin lävitseni,

näkisit sen myrskyn mun sisälläni

joka raivotessaan saa mut tärisemään,

itkemään niin etten ymmärrä itsekään..

Auttaisitko mua siitä selviämään

ne rääkyvät perkeleet kesyttämään?

Ja jäisitkö sä silti mun viereeni,

katsoisit silmiin, pyyhkisit kyyneleeni,

ottaisit mut syliin kun ahdistaa,

opettaisit pelotta rakastamaan?

Kaikki ois kerrankin hyvin näin,

me istuttais hiljaa vierekkäin

kuin nukkuvat linnut orsillaan

upottais onneen, untuvaan,

päät toistemme siipien alla

suojassa kylmältä maailmalta.

30.12.2016

Aurigonlasku

c: Heidi Korhonen

Se oli viimeinen kesäilta
niin kaunis ja kultainen,
tyttöjen helisevä nauru
kaikui ikuisuudessa,
hiukset liehuivat
lämpimässä tuulessa
ja aallot rikkoutuivat
pehmeään hiekkaan.
Nyt on jo kylmempää
illat ovat hiljaisia
ja pihlajanmarjat
maistuvat itseinholta.

24.8.2016

Ja sama kuvina

Koska en jaksannut tapella näitä kuvia tuohon edelliseén postaukseen, ajattelin laittaa ne erikseen. :) Osa on kameralta ja osa puhelimesta joten laadut on mitä on. Nauttikaa...

Okei oli se marraskuukin välillä vähän enemmän kuin harmaa

Minä ja isompi pikkujäbä Maata näkyvissä - festareilla

Joulun sydänlämpöistä valoa

Käytiin munkeilla ja pulkkamäessä Kiilopäällä

Joulukoti <3

Joku tupsupää Rumakurulla

Pikkujäbät suuressa kaupungissa

Käytiin talvella myös poikien kanssa Laajiksessa laskemassa ja juomassa taukokaakaota.

Tallinnan reissu no.1.

Vanhankaupungin kahvilat on rakkautta.

Rakas pieni ponipallero a.k.a Lyyli, Häntä on ikävä.

Maisemaa pääsiäiseltä

 

Opiskelijaneitokaiset haalareissaan

Hyvää matkaa tirppaset! <3

Kalajanvuoren huipulta näkee melkein koko maailman.

Kolme maailman rakkainta pikkupoikaa.

Peter Pan ja Helinä

Kokko hiipuu yhtäaikaa auringon kanssa.

Näitä kauniita kesäiltoja tulee kyllä talvella ikävä.